lauantai 17. tammikuuta 2015

Kumppanuusmarkkinointia ja pari uutta kyselytutkimussivustoa.

Tervehdys taas,

Jotenkin tämä kylmä ja pimeä vie virtaa kaikesta, mitä yritänkään tällä hetkellä tehdä. Aikaa ei tunnu riittävän tämän projektin parissa ihan niin paljoa kuin haluaisin, joten yritän rykäistä asioita eteenpäin yhtäaikaa monella rintamalla.

Siispä liityin tällä viikolla jäseneksi kumppanuusmarkkinointisivustolle nimeltä Tradetracker. Sivuston ideana on yhdistää mainontaa tarjoavat ja toteuttavat tahot. Eli voit heidän kauttaan etsiä esimerkiksi hevosia käsittelevään sivustoosi hevostarvikkeita myyvän nettikaupan bannereita ja tekstilinkkejä. Kun sivusi käyttäjä klikkaa näitä ja toteuttaa kampanjan ehdot (esim. kirjautuu, tilaa tuotteita, täyttää kyselyn) saat ennalta määrätyn komission itsellesi.

Liityin aluksi vain Tradetrackeriin, vaikka muitakin hyviä vaihtoehtoja löytyy. Syitä tähän oli kaksi eli sivustolla sijaitsevat kyselytutkimussivustojen Tolunan ja Mielipidemaailman kampanjat. Olen pari päivää kasannut pientä opasta kyselytutkimuksista, jotta saisin hyvän sisääntulosivun blogiini. Katselin ohimennen toiselta sivustolla, että edellä mainituilla kahdella on kampanja Tradetrackerilla käynnissä. En ollut liittynyt aikaisemmin kumpaankaan, sillä ne ovat bonuspistejärjestelmää käyttäviä paikkoja, ja itse halusin palkkioni käteisenä. Koska blogini idean mukaisesti kokeilen asioita ensin itse, päätin liittyä kumpaiseenkin.

Kokemus Tolunasta ja Mielipidemaailmasta onkin yllättävän positiivinen. Ensinnäkin kummastakin paikasta pystyy vaihtamaan pisteet käteiseksi Paypal-tilille. Lisäksi varsinkin Tolunasta nettikeskustelujen mukaan tuntuu tienaavan kohtuullisen hyvin muihin kyselytutkimussivustoihin verrattuna. Sain itse jo pelkästään ensimmäisenä päivänä puolet pisteistä kasaan ensimmäistä viiden euron kotiutusta varten. Mielipidemaailmaan en ole ihan niin paljoa vielä tutustunut, mutta laitan jatkossa raporttia siitä, miten homma sujuu.

Jos siis haluat liittyä mukaan joukkoon iloiseen (ja tukea samalla meikän projektia) klikkaa allaolevia bannereita:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti