tiistai 13. tammikuuta 2015

Tavoitteeni vuodelle 2015

Jotta saisin itsestäni jotain irti, täytyy minun asettaa itselleni jonkinlainen tavoite. Olen tässä muutaman päivän pyöritellyt erilaisia lukuja päätyen ehkäpä hyvään kompromissiin. Haluaisin olla kunnianhimoinen, mutta yritän muistutella itselleni, että tämä nettitienaus tulee vasta varsinaisen työn ja perheen takana. Mutta asiaan eli tämän vuoden tavoitteisiin:
  • Tulot ennen veroja 1000€.
  • Blogille lukukertoja 15000 kertaa.
Nämä eivät kuitenkaan itsestään saavutu, vaan vaativat rinnalleen myös tarkemman suunnitelman. Oma alkuvuosi on vielä valitettavan buukattu, kun syksymmällä ostettu rivarinpätkä tulee vaatimaan aikaa remontoinnin ja muuton parissa. Siispä tämän saavutusten tavoittamiseksi joudun tekemään enemmän töitä loppuvuotta kohden. Tämän ohjaamana saan seuraavanlaiset kuukausitavoitteet:
  • Tammikuu: 200 lukukertaa, 20 euroa.
  • Helmikuu:  400, 20€.
  • Maaliskuu: 600, 20€.
  • Huhtikuu:   800, 50€.
  • Toukokuu:  1000, 50€.
  • Kesäkuu:    1200, 80€.
  • Heinäkuu:  1400, 100€.
  • Elokuu:      1600, 120€.
  • Syyskuu:    1800, 120€.
  • Lokakuu:    2000, 120€.
  • Marraskuu: 2200, 150€
  • Joulukuu:   2400,  150€.
Näin minun pitäisi päätyä tuhanteen euroon ja reiluun 15 tuhanteen lukukertaan. Mitä nämä sitten vaativat? Lukukertojen lisääntyminen on sinällään helppoa. Kirjoita laatua ja mainosta blogia sekä sen parhaita tekstejä. Minun tarkoituksena onkin kirjoittaa omaksi sivukseen muutama hyvä opas näistä kokeilemistani tienaustavoista ja linkata näitä oikeisiin yhteyksiin. Homman voisi hoitaa spammimalla etusivua jokaisen mahdolliseen keskusteluketjuun taikka sivustoon, mutta henkilökohtaisesti en tästä pidä. Linkkaan mieluummin tekstejäni sinne, missä ne vastaavat tarpeeseen/kysymykseen.

Raha onkin sitten kinkkisempi juttu. Ansioita on tarkoitus taulukon mukaisesti kasvattaa kohti loppuvuotta. Kyselytutkimukset ja Gomez Peer on valitettavan pienituloista puuhaa, joten mulla on edessä uusien alueiden valtausta. Alustavasti olen hahmotellut kahden tai kolmen sivun ylläpitoa ja mainosten kautta tienaamista. Yksi melko hyvä ajatus on alkanut hahmottumaan jo tietokoneellekin, mutta pelkään vain sen vaatimaa työmäärää. Myös muita tienaustapoja aion jatkossa etsiä ja koittaa. Sitä ei koskaan tiedä, että sattuuko helmi osumaan hamuamaansa simpukkaan.

Mutta nyt kiitos ja kumarrus! Toivotaan, että vuodesta tulee kaikille onnistunut!

2015 New Year celebration (christmasstockimages.com) / CC BY 3.0

torstai 8. tammikuuta 2015

Palkkapäivä on onnenpäivä!


Kuva kertokoon enemmän kuin tuhat sanaa. Se on ensimmäisen kotiutuksen ja juhlan paikka, vaikka Vaikuttajapaneeli meikäläistä jo aikaisemmin kiusasikin. Toivotaan, että näitä tulee vielä monta lisää.

torstai 1. tammikuuta 2015

Joulukuun tienestit

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Projektin tienestiluku pysyy edelleenkin pyöreästi nollassa. Aivan kuun lopussa oltiin jo lähellä ensimmäistä kotiutusta, mutta Vaikuttajapaneeli vetikin lopulta maton alta. Tässä kuitenkin jälleen tuloksia:

Kyselytutkimukset:
Näistä kertyi tienestiä 10€ edestä. Jos Vaikuttajapaneeli olisi maksanut sen mitä lupasi, niin 11,2€. Joka tapauksessa ensi kuussa ainakin kahdesta ellei kolmesta paikkaa tule mahdollisuus nostaa rahoja pois kuleksimasta.

Gomez Peer:
Tietsikka on rullannut jo pitkään ohjelma päällä, mutta vasta nyt joulun aikaan homma pyörähti käymään. Tässä lyhyessä ajassa tilille on kertynyt 1,19$ tekemättä yhtään mitään. Se ei ole häirinnyt edes tietokoneella oloa, joten suosittelen kaikille. Mukaan pääsee tästä!

Muuta:
Kuukauteen mahtui myös luopuminen Neobux -projektista ja tuloksettomia ilmaispyöräytyksiä netticasinoilla.

Suunnitelmat ensi vuodelle ovat jo muotoutumassa. Tarkoituksena olisi vetää astetta isommalla linjalla, joskin vaimo, kaksi pientä lasta ja muutto syksyllä ostamaamme rivitalonpätkään saattavat viedä huomion välillä toisaalle. Palaan kuitenkin piakkoin astialle tavoitteiden merkeissä.

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Ensimmäinen kotiutus. Ja vi**t!! (Päivitetty)

Olin jo eilen pähkinöissäni. Vaikuttajapaneelista kolauteltiin sähköpostiin tutkimus, josta lupailtiin jopa 1,5 euroa. Tämän tein ja huomasin excel-kirjanpitoni mukaan kotiutusrajan ylittyvän samalla kertaa. Vau, projektin ensimmäinen kotiutus. Olo oli kuin Naantalin auringolla, vaikka pienestä summasta puhutaankin. Se oli kuitenkin ensimmäinen merkki siitä, että hommat etenee eli ei muuta kuin Vaikuttajapaneelin sivut auki ja rahat Paypaliin.

Kohtalon suopea kouraisu ei kuitenkaan päättänyt samoin. Viimeisin lisäys tilin saldoon osoittautuikin 0,3€ arvoiseksi. Pistin vihaista sähköpostia, mutta ei se enää auta. Ilo on jo muuttunut ärtymykseksi. Kiitos, vaikuttajapaneeli, pilasit ensimmäisen kertani.


Päivitys 11.1.2015
Olinkin omaa typeryyttäni sekoittanut tilit rahan nostohetkellä. Lähettämääni sähköpostiin tuli vastaus ja Cintin puolelta vastattiinkin, että samoihin aikoihin sain toisalle 0,3€ toimituksen. Kävin vielä itse katsomassa Vaikuttajapaneelin puolta, niin siellä rajanakin oli 10€. Meikän moka siis.

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Tulevaisuuden suunnitelmia: Huumekauppaa netissä Jukka Pojan kasvoilla

Tulevaisuuteni on taattu. Ainakin heti, kun kannabis laillistettaisiin Suomessa. Olen nimittäin laatinut täydellisen toimintasuunnitelman huumeita myyvälle nettikaupalle. Ideana olisi ottaa keulakuvaksi Jukka Poika, sillä sopivan tutun hipin kasvot annospussin kyljessä tuovat aina hyvää uskottavuutta, eikä huumepussukan kyljessä killuminen ainakaan reggeamuusikon uskottavuutta heikennä. Toiseksi yhteistyö mahdollistaa myös myyvän ja uskottavan valikoiman. Vai miten seuraava tuoteperhe toimisi:



Harmaan arjen piristyshetkiin suunniteltu Mielihyvää tarjoaa eufoorisen pakoretken pois kiireestä ja stressistä. Tuote on suunniteltu tasaamaan elämän kolhuja ja se saa vaikka töissä vietetyn huutosyytösraivari -palaverin huuhtoutumaan takaraivossa toisaalle.

Vain 48 tuntia aikaa lukea elämäsi tärkeimpään pääsykokeen, etkä ole vielä edes aloittanut. Ei hätää, sillä sopiva cocktail tutkittuja ja tuntemattomampia piristäviä ainesosia sisältävä Älä tyri nyt saa keskittymisesi kohdilleen kuin kiskot junan raiteelleen. Mahdollisina jälkiefekteinä pahoinvointia ja elämäsi opiskelupaikka.

Nautinnollisiin hetkiin sinulle ja hänelle löytyy Silkkii. On niin toimivaa, että käy samalla tutustumisesta, esileikistä sekä itse suorituksesta. Kliininen tutkimus todistaa myös sen, että tämän vaikutuksen alaisena puoliso näyttää selkeästi paremmalta.

Syksyn ja talven synkkyyden keskelle löytyy vitamiinein pumpattu Kylmästä lämpimään, joka vie sinut hetkessä Pälkäneellä nököttävän rakkaan laiturisi nokkaan kesätuulta haistelemaan.

Sitten on vielä hieman tuhdimpaa tavaraa kaipaavalle omansa eli Pläski. Ja tuotekehittelyn alla on vielä nuorille naisille suunnattu aloituspaketti Siideripissis.

Kun homma saadaan pyörimään, sallin itseni ostaa hieman luksustuotteita eli kasan kultasormuksia, kullatun AK-47 rynnäkkökiväärin sekä eläintarhallisen virtahepoja etelä-pohjanmaalle.

lauantai 13. joulukuuta 2014

Ryöstöretki nettikasinoille eli operaatio ilmaispyöräytys.

Pistin lauantain kunniaksi miniprojektin pystyyn. Tarkoituksenani oli lähteä tyhjentelemään nettikasinoiden pankkitilejä täysin riskittä. Ja tämähän onnistuu hyödyntämällä erilaisia liittymisbonuksia kuten ilmaispyöräytyksiä ja pientä starttirahaa. Parasta tässä on se, että sinun ei tarvitse edes käyttää omaa rahaasi. Itse asiassa on parasta, että et koskaan talleta rahaa kyseisiin paikkoihin. Pitkässä juoksussa vain menetät enemmän kuin saat. Jos haluat jäädä pelaamisesta voitolle, opettele pokerin tai urheiluvedonlyönnin salat.

Miten homma sitten toimii? Etsin sopivia kasinoita, jotka eivät vaadi minua tallettamaan. Seuraavaksi pelailen ilmaiset pyöräytykset ja katson bonusehdoista, että mikä on kyseisten voittojen kierrätysvaatimus. Tämä tarkoittaa sitä, että kuinka monta kertaa sinun tulee panostaa bonusrahasi, jotta voit nostaa rahaa pois pelitililtä. Valitettavasti kasinot ovat oppineet menneistä vuosista, joten usein kierrätys onnistuu kunnolla vain kolikkopeleissä. Et voi esimerkiksi hyödyntää rulettia, jossa mahdollista isompaa voittoa saattoi kierrättää laittamalla samankokoisen panoksen sekä punaiselle että mustalle. Mikäli ei tullut nollaa, sait rahasi aina takaisin. Raha ei siis kasvanut, mutta kierrättäminen oli melko riskitöntä.

Kun bonuksen määrä ja kierrätysvaatimus on selvä, laitan pelin maksimipanokselle ja pyöräytän. Toivona on, että juuri siihen pyöräytykseen osuisi 40-80 kertainen voitto. Tällöin tiedät kierrätyksen jälkeenkin saavasi jotain vaivanpalkkaa. Pienemmillä summilla pelaaminen on mahdollista, mutta se on usein aikaavievää ja todennäköisesti tilisi näivettyy ennen kierrätyksen onnistumista.

Seuraavassa meikäläisen kokeilemat paikat ja saadut tulokset:

 1. Finlandiacasino
  • 10 freespinniä Gonzo's Quest -automaattiin.
  •  Voitetut rahat tulee kierrättää 40 kertaa.
Tulos: ilmaisista 0,76€. Kierrätyskertoja 1. 

2. Mr Green
  • 5€ ilmaista rahaa + 30 spinniä Lights -automaattiin.
  • 5€ + voitetut tulee kierrättää 35 kertaa automaattipeleissä.
 Tulos: ilmaisista 1,17€. Kierrätyskertoja 2.

 3. Redbet
  • 50 freespinniä South Park Reel Chaos -automaattiin.
  • Voittorahat tulee kierrättää 40 kertaa.
Tulos: Ilmaisista 6,5€. Kierrätyskertoja 1.

4. Come On
  • 5€ ilmaista rahaa.
  • Ilmasraha tulee kierrättää 50 kertaa.
Tulos: Nyt näytti jo paremmalta. Ensimmäisellä pyöräytyksellä irtosi 80€. Valitettavasti homma vain ei kantanut loppuun saakka. Kierrätyskertoja 37. 

5. LeoVegas
  • 20 ilmaispyöräytystä.
  • Voitot tulee kierrättää 35 kertaa.
Tulos: Plääh. Ilmaisista 1,29€. Kierrätyskertoja 1.

Eli tulos kokonaiset 0 euroa, mutta toisaalta olihan pyörittely ihan mukavaa ajanvietettä.

Laitoin AdSensen kokeiluun.

Kirjoittelin 1,5 vuotta sitten blogia koti-isäilystäni, joka sittemmin työhönpaluun myötä jäi omille teilleen. Satuin kuitenkin vilkaisemaan tuota tapausta tällä viikolla ja huomasin siellä käyvän tasaisesti sellaiset 150-200 lukijaa kuukausittain. Ei mikään suuri määrä, mutta sentään sellainen, että saatan laittaa pystyyn pienen kokeiluprojektin.



Mainonnan saralla luonteva ensiaskel on Googlen AdSense. Homma toimii niin, että sivuillesi asennetaan Googlen banneri, jossa sivustosi selailijat näkevät erilaisia mainoksia. Jos joku painaa tätä, veloitetaan mainostajalta tietty klikkikohtainen hinta. Google ottaa tästä summasta kolmanneksen ja sinä saat loput. Summa on jotakin väliltä 0,02$-15$, mutta todennäköisesti se on haitarin alkupäästä.

Mitä Google sitten mainostaa? Kyseinen yhtiöhän kerää sinustakin valtavasti tietoa tekemiesi hakujen ja mahdollisesti esimerkiksi Google+ -palvelun kautta. Joten jos olet etsinyt itsellesi uutta asuntoa, vilahtaa mainoksissa useasti esimerkiksi pankkien tai kiinteistövälittäjien mainoksia. Tämä voi joskus sotia myös koneenkäyttäjää vastaan, sillä esimerkiksi itse olen joskus nähnyt tuttavaperheen koneella ollessani paljon aikuisten virtsankarkailuun tarkoitettujen vaippojen mainoksia.

Google siis pyrkii optimoimaan näyttämänsä mainokset. Sinulla on kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa sisältöön AdSensen hallintapaneelin kautta. Voit esimerkiksi sallia uhkapelimainokset tai sulkea tiettyyn sivustoon (esimerkiksi itsesi kilpailijoihin) viittaavat mainokset. Perimmältään ohjelman hienous on kuitekin siinä, että sinun ei juuri tarvitse tehdä itse ellet niin halua. Blogger-blogialustana takaa myös sen, että ohjelma on helppo ottaa käyttöön. Se onnistuu helposti klikkaamalla sivuvalikosta kohtaa Tulot ja toimimalla siellä ohjeiden mukaan.

Google tarkastaa sivusi ennen mainonnan aloittamista, joten ihan heti homma ei pyörähdä liikkeelle. Pistin kuitenkin rattaat pyörimään omalta osaltani ja laitan myöhemmin raporttia siitä, miten homma tuottaa.